perjantai 26. syyskuuta 2008

Music Makes People Come Together

Ja jälleen palataan raportoinnin pariin! Ensinnäkin heti alkuun pahoittelen aiheuttamaani mielipahaa, jonka aiheutti muutamaa päivää aikaisemmin julkaistu blogitekstini. Yhteydenoton vuoksi kerron nyt totuuden, ettei kenenkään tarvitse elää epäluulossa ja pelossa, että mitä päivitysten välissä on tapahtunut, ja kuinka paha ihminen olen:

"monipäiväiset syntymäpäiväjuhlani... ja siellä juotiin ja siellä syötiin kakkua" -lauseen pohjalta tehtyä yhteydenottoa, voin antaa samantien vastineen:

On se nyt jumalauta kumma, jos aikuinen ihminen ei saa itse tehdä juurikin sitä mitä haluaa tehdä omana syntymäpäivänään! Loppuu toi nillittäminen! Ja voitte unohtaa uhkailut A-klinikasta samalla!

Sitten takaisin Pandoran lippaan pariin! Huolimatta siitä, että yritän parhaani mukaan tehdä remonttia, niin joudun ongelmasta ongelmaan. Nyt elämme tiukkoja aikoja, jotka saattavat muuttua tulevaisuudessa vaikeiksi! En uskalla vielä alkaa selittää tarkemmin kaikkia yksityiskohtia, mutta kerrottuani eilen saamani uutiset lähipiirilleni, niin kaksi kolmesta kehoitti ottamaan yhteyttä lakimieheen! Joka tapauksessa tilanne on se, että tulevaisuudessa minusta riippumattomista syistä, ja koska tietämättömyys ei ole mielestäni rangaistava teko, niin tulen kärsimään lähitulevaisuudessa vähintään aineellisia vahinkoja ja pahimmassa tapauksessa vahingot ovat myös taloudellisia.

Ja tämä ei ole vitsi! Elämme todellakin jännittäviä aikoja! Tänään jatkuu remontti, kun alkaa deadlinet painaa päälle. Kohta pitäisi olla seinät tasoituskunnossa, ja arvaahan sen, ettei ne tällä hetkellä vielä sitä ole. Mutta kaikki ajallaan, koska päänvaivaa ja mietinnänaiheita on jo nyt riittämiin.

Seinänaapuriani kunnioittaen,

Petrus

Seuraavassa blogissa:

Mitä salaperäinen menetys pitää sisällään? Onko kaikki niinkuin pitäisi? Ja miksi Petrus kunnioittaa seinänaapuriaan?

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tämähän alkaa mennä jännäksi! Tai siis salaperäiseksi! Odotan seuraavaa postauksta innolla!

viidakkopupu kirjoitti...

Sie se sit osaa cliffhangerit..

Anonyymi kirjoitti...

No kappas. Onpas sulla urakka. Pikku Petrus vaan ahertaa siellä :D Tsemppiä remppaan! Ja hei, kyllä siitä vielä hieno tulee :)